*

Aku Kopakkala

Myytti masennuslääkkeistä ja itsemurhista

  • Myytti masennuslääkkeistä ja itsemurhista

 

Tiedeartikkelillaan ”Itsemurhia tehdään jouluisin ja 7 muuta harhaluuloa aiheesta” 8.4.2015 Helsingin sanomat pyrki poistamaan vääriä käsityksiä itsemurhista. Ehkä tärkein jäi kuitenkin oikaisematta. Suomessa törmää usein käsitykseeen, että masennuslääkkeitten käytön kymmenkertaistuminen 1990- luvulta alkaen on vähentänyt itsemurhien määrää. Asia on ajankohtainen sillä mm. Mielenterveyden keskusliitto toivoo tulevalta hallitukselta uutta itsemurhien ehkäisyohjelmaa. Mikä on tähän sopiva malli? Lääketeollisuus ainakin mielellään osallistuu hankkeeseen.

Masennuslääkkeitten käyttäjistä suuri osa kokee niiden tuottavan heille itsetuhoisia ajatuksia:

” Muutama vuosi sitten työterveyslääkäri kirjoitti reseptin Cymbaltaa krooniseen selkäkipuun nostamaan kipukynnystä (ei siis masennusoireisiin). Käytin tätä lääkettä n. vuoden. Minulla tuli usein autoa ajaessa halu ajaa päin vastaan tulevaa rekkaa. Vaikka kaikki oli muuten hyvin ja kotona odotti mies ja kaksi kouluikäistä lasta! Muutenkin olo kuin zombiella. Ulkomaisilta keskustelupalstoilta sitten selvisi, kuinka vaarallinen lääke tuo on, ja kuinka se mm. estää syvän unen jaksoja. Ei ihme, että väsytti! Myös lopettaminen oli vaikeaa ja sivuvaikutukset kurjia. Jouduin ottamaan sairaslomaa sivuvaikutusten vuoksi. Pelottava kokemus!”

 Monet tutkimukset tukevat käyttäjien käsitystä. Liverpoolin yliopiston vuonna 2014 ilmestyneessä tutkimuksessa 39 prosenttia SSRI:n käyttäjistä kertoi niiden aiheuttaneen heillä itsemurha-ajatuksia. Nuorten joukossa määrä oli 55 prosenttia. Masennuslääkkeet on liitetty moniin itsemurhiin.

 

Masennus ja itsemurha

Masennus tuntuu ilmiselvältä syyltä itsemurhiin, mutta tarkemmassa pohdinnassa asia mutkistuu. Masentuneista valtaosa on naisia. Samoin suurimman osan itsemurhayrityksistä tekevät naiset. Toteutuneiden itsemurhien tekijöistä kuitenkin valtaosa on miehiä. Yhteiskunnallinen tilanne, julkisuuden henkilöiden tarjoamat mallit, sosiaalisten kontaktien luonne ja tarjolla olevat keinot näyttävät kaikki osaltaan vaikuttavan itsemurhien toteutumiseen. Yhteiskunnan asenteiden muutoksilla hyväksyvämmiksi esim. homoseksuaalisuutta kohtaan näyttää olevan itsemurhia vähentävä vaikutus. Tämän tieteellinen todentaminen on kuitenkin vaikeaa.

Altistavatko masennuslääkkeet itsemurhille vai ehkäisevätkö ne niitä? 

 

SSRI-aineet aiheuttavat itsemurhia

Netistä löytyy paljon kertomuksia lääkemuutosten laukaisemista itsemurhista. Lääkityksen aloittamiseen, annosmuutoksiin ja käytön lopettamiseen liittyy monien mielestä korostunut itsetuhoisuuden riski. Lääketeollisuus on peitellyt lääketutkimuksiin liittyviä itsemurhia ja vähätellyt niiden määriä. Satunnaistetuissa kokeissa itsemurhayrityksiä ja itsemurhia on ollut enemmän SSRI-lääkityillä kuin vertailluissa lumeryhmissä. Kattava meta-analyysi löysi 5,6 itsemurhayritystä enemmän SSRI-lääkityillä 1000 käyttäjävuotta kohden kuin lumelääkityillä.

Pätevän tiedon saaminen näistä tutkimuksista on kuitenkin vaikeaa. Itsemurhia on osoitettu tapahtuneen kyseisten tutkimusten aikana lääkityillä noin neljä kertaa enemmän kuin on raportoitu! Psykiatrian professori David Healy on tutkinut näitä väärinkäytöksiä laajasti.

 

Mustan laatikon varoitus

2003 FDA päätti vaatia kaikkiin SSRI-aineiden pakkauksiin näkyville niin sanotun ”black box warning” -laatikon. Siinä kerrotaan aineiden lisäävän lasten itsemurha-alttiutta.

2006 Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA arvioi uudelleen SSRI-aineet. Nyt he päätyivät siihen, että aineet altistavat itsemurhille ainakin alle 40-vuotiaita käyttäjiä. Tämäkin FDA:n arvio perustui lääketehtaiden antamiin tuloksiin, jotka ovat osoittautuneet täysin epäluotettaviksi. Joka tapauksessa 2007 FDA laajensi ”Black box” -varoituksen koskemaan myös nuoria ja nuoria aikuisia. Mikäli lapsille tai nuorille aineita annetaan, niin se edellyttää erityistä seurantaa. Kanadassa varoituksessa todetaan niiden lisäävän myös väkivaltaista käyttäytymistä. Suomessa mitään tällaisia näkyviä varoituksia ei ole annettu.

 

SSRI-aineet ehkäisevät itsemurhia

Toisaalta suurin piirtein samoina vuosikymmeninä kuin lääkkeiden käyttö on kymmenkertaistunut länsimaissa, ovat myös itsemurhamäärät vähentyneet useissa niistä. Tämä näyttäisi todistavan niiden itsemurhia ehkäisevän vaikutuksen puolesta. Helsingin Sanomat julkaisi muutama vuosi sitten tunteisiin vetoavan aukeaman mittaisen artikkelin, jossa kerrottiin, kuinka monen suomalaisen hengen nämä lääkkeet ovat pelastaneet.

 

Itsemurhat Suomessa

Erityisesti suomalaisten miesten itsemurhakuolleisuus on vähentynyt. 1950-luvulla Suomessa miehet tekivät eniten itsemurhia Euroopassa. 1990-luvulla tapahtui käänne. Naisten osalta maiden välinen vertailu osoittaa erilaisen kehityskulun. Nyt heidän itsemurhakuolleisuutensa on Euroopan toiseksi suurinta.

 

Itsemurhat Pohjoismaissa

Ruotsalainen selvitys Ruotsin rekistereistä havaitsi, että potilaiden itsemurhien määrä lisääntyi SSRI-lääkityksen aloittamisen jälkeen. Itsemurhia oli eniten 8–11 päivää SSRI:n käytön aloittamisesta. Tanskalainen professori Peter C. Gøtzsche esittää SSRI-aineiden lisäävän itsemurhien määrää. Käsityksensä hän perustaa mm. teollisuuden tekemien lääketutkimusten jälkeen tapahtuneiden itsemurhien määriin, joita ei mainita alunperin tutkimusraporteissa.

Suomi ja Ruotsi eroavat paljon pitkän aikavälin itsemurhatilastoissa:

 

 

[SUOMI_RUOTSI IM duo11769c]
Jari Holopainen, Samuli Helama ja Timo Partonen Duodecim 2014;130(15):1536–44

 

1990-luvun alusta alkaen lääkkeiden määrääminen lisääntyi voimakkaasti kaikissa Pohjoismaissa. Itsemurhat ovat Pohjoismaissa yleensä vähentyneet, mutta eri maissa eri aikoina. Vain Suomessa itsemurhien määrän vähentyminen osuu melko hyvin yhteen masennuslääkkeiden käytön suuren yleistymisen kanssa. Ruotsissa ja Tanskassa itsemurhien määrä kääntyi laskuun jo 80-luvun alussa. Norjassa on perinteisesti tehty vähän itsemurhia, ja niiden väheneminen entisestään alkoi 80-luvun puolivälissä. Suomessa käänne parempaan tapahtui 90-luvun alussa. Islannissa itsemurhien määrä on säilynyt vakaasti korkeana huolimatta lääkkeitten käytön kymmenkertaistumisesta.

Norjalais-australialainen tutkijaryhmä Zahl ja muut analysoi pohjoismaiset tilastot eikä löytänyt mitään viitteitä siitä, että itsemurhien määrän väheneminen liittyisi masennuslääkkeiden käytön yleistymiseen. Tutkimus julkaistiin arvostetussa British Medical Journal of Psychiatryssa vuonna 2010.

 

Itsemurhat Euroopassa

Itsemurhakuolleisuus lisääntyi useissa Euroopan maissa 1980-luvulla ja on nyt palautumassa sitä edeltäneelle tasolle. Väheneminen alkoi yleensä jo vuosikymmen tai kaksi ennen masennuslääkebuumia ja on jatkunut samankaltaisena. Osassa Eurooppaa, esim. Portugalissa, Islannissa, Kreikassa ja Espanjassa, ei voimakas masennuslääkkeiden käyttöönotto näytä tuoneen tilastoihin mitään myönteistä muutosta, vaan itsemurhien määrä on pysynyt vakaana tai lisääntynyt.

Taloudelliset suhdanteet tuntuvat vaikuttavan itsemurhien määrään, mutta suhde ei ole yksiselitteinen. Yleensä taloudellisen taantuman aikana itsemurhien määrä laskee. Tätä on selitetty sillä, että kun kaikilla menee kurjasti, masentuneen kärsimys ei ole niin silmiinpistävää. Siten se on helpompi sietää.

 

Itsemurhat maailmassa

Itsemurhia tapahtuu ympäri maailmaa. Niiden yleisyys vaihtelee kuitenkin paljon sekä maittain että ajanjaksoittain. Terveydenhoito länsimaistuu, ja myös aktiivisia kampanjoita itsemurhien ehkäisemiseksi toteutetaan yhä useammassa valtiossa.

Tutkimus 191 maan itsemurhakuolleisuudesta ja terveydenhoidosta nosti esiin haastavia kysymyksiä. Itsemurhien määrä korreloi vahvimmin psykiatrien ja psykiatristen sairaansijojen määrän kanssa. Mitä enemmän psykiatreja ja psykiatrisia vuodepaikkoja kyseisessä maassa oli, sitä enemmän tehtiin myös itsemurhia. Tutkimuksen tulos ei ole aivan yllättävä. Se on samankaltainen useiden aiempien kanssa. Kriitikot ovat jo kauan kiinnittäneet huomiota psykiatristen hoitojen huonoihin tuloksiin ja potilaan ”urapolun” synkeyteen. Onko hyvää tarkoittavasta hoitojärjestelmästämme enemmän hyötyä vai haittaa?

Mitään selviä syy- ja seuraussuhteita ei tällaisista tilastotutkimuksista löydy. Tutkimuksen tekijät suosittavat kuitenkin koko väestön hyvinvointia lisääviä toimia sen sijaan, että hoidettaisiin vain yksilöitä.

 

Johtopäätös

Itsemurhien kokonaismäärä on vähentynyt Suomessa samaan aikaan, kun masennuslääkkeiden käyttö on suuresti lisääntynyt. Samanaikaisuus ei kuitenkaan välttämättä merkitse syy–seuraus-suhdetta. Jäätelön syöminen ja hukkumiskuolemat kasaantuvat tilastollisesti samoille kuukausille. Silti jäätelön käyttöä ei tästä syystä pyritä rajoittamaan. Samanaikaisuus itsemurhien vähenemisessä ei ole yleismaailmallista, vaan liittyy nimenomaan suomalaisiin miehiin. Itsemurhien voimakas lisääntyminen 50 vuotta 1990- luvun alkuun saakka on edelleen ilman selitystä. (Se tuskin johtui masennuslääkkeitten puutteesta!) 1990-luvun alusta alkaen Suomessa on tehty ansiokasta itsemurhien ehkäisytyötä, minkä ansioksi itse ajattelen osan hyvästä kehityksestä.

Satunnaistetut lääketutkimukset eivät anna varmaa kuvaa asiasta, sillä itsemurha on onneksi melko harvinainen tapahtuma. Itsetuhoajatuksia ja itsemurhayrityksiä koetilanteissa lääkitys on aiheuttanut. Lääketeollisuus on tarkoituksellisesti pyrkinyt antamaan aivan väärän kuvan itsemurhien määristä ainakin joissain todennetuissa tapauksissa.

Mahdollisesti SSRI-aineet sekä altistavat itsemurhille että ehkäisevät niitä. Osassa itsemurhista ne ovat laukaiseva tekijä, joitain itsemurhia ne ehkä estävät. Itsetuhoiset ajatukset lisääntyvät selvästi niitä käytettäessä, mutta on kuitenkin epäselvää, lisääntyvätkö toteutuneet itsemurhat.

Itsemurhatilastojen valossa lääkkeiden vaikutus näyttää olevan pieni. Muut kulttuuriset tekijät vaikuttavat toteutuneiden itsemurhien kokonaismäärään niitä enemmän.

 

 

 

Lähteitä:

Fergusson D, Doucette S, Glass KC, et al. 2005. Association between suicide attempts and selective serotonin reuptake inhibitors: systematic review of randomised controlled trials. BMJ 2005; 330: 396

Psykiatrian professori David Healyn laaja käsittely itsemurhista ja masennuslääkkeistä: Healy D. Let Them Eat Prozac. New York: New York University Press; 2004

Reseland S, Le Noury J, Aldred G, Healy D (2008). National suicide rates 1961–2003: further analysis of Nordic data for suicide, autopsies and ill-defined death rates. Psychotherapy and Psychosomatics 77, 78–82

itsemurhat Euroopassa:

Jari Holopainen, Samuli Helama ja Timo Partonen Duodecim 2014. . 1950-2009 ;130(15):1536-44

itsemurhat maailmassa:

 A.P. Rajkumar, E.M. Brinda, A.S. Duba, P. Thangadurai, K.S. Jacob 2013: National suicide rates and mental health system indicators: An ecological study of 191 countries Volume 36, Issues 5–6, September–December , Pages 339–34 International Journal of Law and Psychiatry.

Shah, A., Bhandarkar, R., & Bhatia, G. (2010). The relationship between general population suicide rates and mental health funding, service provision and national policy: a cross-national study. The International Journal of Social Psychiatry, 56.

 

 

---- tämä ja muita blogejani osoitteessa www.akukopakkala.fi ----

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän ToivoRissanen kuva
Toivo Tapio Rissanen

Kiitos kattavasta blogauksesta! Viime päivinä olen miettinyt noita asioita henkilökohtaisella tasollani, oman itseni kautta. Kuitenkin varsinainen tieteellinen koulutus minulta puuttuu, joten en osaa tutkia asioita ja tiedeartikkeleita laajassa mitassa.

Mutta jotain olen minäkin lueskellut... Edward Shorterin kirjassa "Psykiatrian historia" lukee sivulla 367 seuraavaa:

"
Kun Brownin yliopiston psykiatri Peter Kramer vuonna 1990 sepitti erinomaisen sanan "kosmeettinen psykofarmakologia", hän viittasi sillä uuteen Eli Lilly -yhtiön kehittämään masennuslääkkeeseen Prozaciin (fluoksetiini). Kramer ironisoi, miten lääkeen avulla stimuloitiin ihmiset "voimaan paremmin kuin hyvin"
"

Katkelma herättää kysymyksen masennuslääkkeiden tarpeellisuudesta (toki ennen Prozaciakin oli jo masennuslääkkeitä).

-Tapio

Käyttäjän ToivoRissanen kuva
Toivo Tapio Rissanen

"Tutkimus 191 maan itsemurhakuolleisuudesta ja terveydenhoidosta nosti esiin haastavia kysymyksiä. Itsemurhien määrä korreloi vahvimmin psykiatrien ja psykiatristen sairaansijojen määrän kanssa. Mitä enemmän psykiatreja ja psykiatrisia vuodepaikkoja kyseisessä maassa oli, sitä enemmän tehtiin myös itsemurhia. Tutkimuksen tulos ei ole aivan yllättävä. Se on samankaltainen useiden aiempien kanssa. Kriitikot ovat jo kauan kiinnittäneet huomiota psykiatristen hoitojen huonoihin tuloksiin ja potilaan ”urapolun” synkeyteen. Onko hyvää tarkoittavasta hoitojärjestelmästämme enemmän hyötyä vai haittaa?"

Aluksi on mainittava, että 1800-luvulla eurooppalaiset mielisairaalalääkärit totesivat neljäsosan potilaista paranevan itsestään. Muille potilaille ei ollut juuri mitään tehtävissä. Tuolloin ei ollut keksitty lääkkeitä potilaiden rauhoittamiseen. Mielisairaalapaikkoja oli sekä Amerikassa että Euroopassa paljon enemmän kuin nykyään.

1951 alkoi uusien lääkkeiden aikakausi. Maaniset, psykoottiset, kirkuvat, hyppivät ja levottomat jne. henkilöt saatiin rauhoittumaan. Parannuskeinot näyttivät löytyneen. Potilaat voitiin siirtää sairaaloista normaalimpaan elämään. Parin vuoden päästä kuitenkin huomattiin näiden lääkkeiden ikävät haittavaikutukset. Uusia lääkkeitä kehitettiin edelleen. Mm. skitsofreenikoiden urapolku ei ollut enää niin synkeä. Itse asiassa en muista, kuinka nimenomaan masennuksesta kärsivien urapolku muuttui.

----------

Nykypäivänä esim. Aurorassa psykoosit hoidetaan tehokkaasti. Itse olin siellä 2012 psykoosin takia (35-vuotiaana). En pidä kokemustani hoidosta lainkaan huonona. 18-vuotiaana olin mielisairaalassa Pohjois-Savossa vakavan masennuksen vuoksi. Jälkeen päin olen miettinyt, miksi minulle laitettiin niin vahvat masennuslääkkeet niin nuorena silloin.

Urapolustani tuli lopulta synkeähkö, sillä 18-vuotiaasta aina 38-vuotiaaksi asti koin pohjatonta yksinäisyyttä, vaikka matkan varrella oli muutama jonkin sortin ystäväkin. Suurin tekijä siinä oli se, kun en voinut jakaa sairaalakokemustani ja masentuneita ajatuksia kenenkään kanssa. Koin valtavan kuilun itseni ja muiden nuorten ihmisten välillä. Aikanaan lääkärit eivät olleet perusteelleet, miksi minun tulee syödä lääkettä. Perustelun teki nuorisopsykologi. Lääkäri puolestaan ei kertonut, oliko kyseessä henkinen vai ruumiillinen sairaus (vai molempia). Yhtäältä minun käskettiin syödä vahvaa lääkettä, toisaalta käyttäytä reippaan nuoren tavoin. Mistään mielenterveysyhdistyksistä nuorisopsykologi ei maininnut, joten en osannut niitä etsiäkään. Minusta piti kai kouluttaa kunnon ihminen, joka ei vietä aikaa muiden "sairaiden" kanssa.

Sitten vielä 29-vuotiaana menin hakemaan yksityislääkiltä Efexor-reseptin (venlafaksiinia). Vuosikausien myötä minusta tuli ärtyisä, hermostunut, levoton, eristäytynyt. Nyt olen ollut jo yli viikon ilman venlafaksiinia, ja täytyy sanoa, että näyttää lupaavalta! Joudun silti syömään keskisuurella annoksella kahta antipsykoottia sekä mirtatsapiinia.

----

Kysymykseen, miksi itsemurhien määrä korreloi psykiatrien jne. määrään, en keksi hyvää selitystä. Kenties biologisen psykiatrian kehityksen myötä sairaalalääkärit kuvittelevat voivansa ratkaista ongelmat kätevästi. Kenties he ovat liiankin biologisia. Mutta miten tämä taas liittyisi psykiatrien määrään...? Mutta sitten jos onkin olemassa paljon YKSITYISpsykiatreja, jotka määräävät kevein perustein ja lääketehtaan mainosoppien mukaan vaikkapa SSRI:tä...?

Jos pitää paikkansa yleinen olettamus, jonka mukaan mielen sairaudet syntyvät ympäristön aiheuttamasta stressistä, niin silloinhan sairaus ei pääse parantumaan, mikäli stressi ei vähene. Silloinhan voi ajatella sairauden kroonistuvan. Lääkitys silloin vain olisi turruttava aine. Tällöin ei biologinen psykiatria voi ihmistä parantaa. Ja missä kulkee raja biologisen sairauden ja psykososiaalisen ongelman välillä..?

Käyttäjän AkuKopakkala kuva
Aku Kopakkala

1800-luvulla ja vielä 1900- luvun alussa mielisairaaloissa oli monenlaista väkeä. Vaikkapa alkoholisteja, kuppatautisia, kehitysvammaisia, dementoituneita vanhuksia ja asunnottomia naisia. laitosten tyhjentäminen alkoi Usassa jo ennen lääkkeitä ja Suomessa puolestaan paljon myöhemmin.

Skitsofreenikoiden hoidon tuloksellisuus on tasaisesti huonontunut viimeisen sadan vuoden aikana (Jääskeläinen et al. 2013). SSRI tai neuroleptit ovat aineita, joita ei alun perin tarkoitettukaan parantamaan mitään vaan rauhoittamaan potilaita. Monilla neuroleptit vähentävät kiihtymystä.
Mielen sairaudet johtuvat ennen kaikkea stressistä ja traumoista. lapsuuden kaltoinkohtelu aikaansaa 49 kertaisen todennäköisyyden psykoosille (Johnstone)
Neurolepteistä on tasan kaksi pitkäaikaista seurantatutkimusta olemassa, joissa on verrattu lääkittyjen ja lääkitsemättömien skitsofreenikoiden toipumista: Harrows 2012 ja Wunderink 2013. Pitkällä aikavälillä, esim. 7 vuotta, lääkitsemättömät pärjäsivät hyvin paljon paremmin kuin lääkityt. Viimeinen ajatuksesi biologisesta turruttamisesta vaikuttaa aivan oikealta.

21.5 ilmestyy pari suomenkielistä kirjaa näistä teemoista. Tuletko julkistustilaisuuteen? laitan sinulle lisätietoja...

Toimituksen poiminnat